sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Levottomuutta Venäjän sosiaalisessa mediassa

Semmoinen mies kuin Pavel Durov laittoi Venäjälle facebookia vastavaan oman sosiaalisen median nimeltä VKontakte. Se on maassa huomattavasti suositumpi kuin facebook. Jos en ole katsonut lukuja ihan killisilmällä, niin viime vuonna palvelussa kävi keskimäärin 16 miljoonaa venäläistä. Päivässä.

Sosiaalinen media on, kuten muissakin maissa, rahan arvoista tavaraa ja yleisen mielipiteen muodostumisessa yhä keskeisempi areena. Durovin firman kaksi osakasta myi huhtikuun alussa osakkeensa United Capital Partners -nimiselle yhtiölle. Yhtiön pääosakas Ilja Shtsherbovitsh on pitkän linjan hyvin verkostoitunut finanssitoimija, istuu muun muassa Venäjän valtion omistamien Rosneftin ja Transneftin päättävissä elimissä. Ostaja vakuuttaa 18.4. julkaistussa haastattelussa, (venäjänkielinen linkki) että  tarkoitus ei ole kajota "luovaan ja tekniseen puoleen" bisneksestä.

Durov ei pitänyt siitä, että firmasta melkein puolet myytiin tällä tavalla ja valittaa, että kauppa on yhtiöjärjestyksen vastainen. Hänen mukaansa VKontakten muilla osakkailla olisi ollut etuosto-oikeus.

Sitten viides päivä huhtikuuta tapahtui Pietarissa liikenneonnettomuus, jossa oli osallisena Pavel Durovin auto. Hänet nimettiin todistajaksi tapauksessa ja Pietarin toimistolla ja Durovin kotona järjestettiin  kotietsinnät liikenneonnettumuuden tutkinnan nimissä.

Tänään sunnuntaina 21.4. sitten Moskovassa levisi tiedotusvälineisiin huhu, jonka mukaan Durov muuttaa Yhdysvaltoihin, eikä jää odottelemaan rikostutkinnan etenemistä eikä tutustumaan uuteen yhtiökumppaniinsa sen enempää. Eikä mennyt kovin kauan kun oppositiohenkinen nettitelevisiokanava Dozhd jo perui uutisensa (venäjänkielinen linkki) ja kertoi Durovin itsensä kumoavan väitteet.

Varmaa tässä kaikessa on enää vain se, että sosiaalisen median kehitys Venäjällä on vielä mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin meillä konsanaan ja tästäkin tarinasta nähdään vielä jatko-osia.

EDIT: Muutosta kertonut toimittaja huomauttaa, että uutisen kiistänyt VKontakten tiedotusosasto ei suostu kertomaan missä mies on. Toimittaja pitää edelleen kiinni väitteestään, jonka mukaan  Durov on matkustanut pois Venäjältä, eikä kukaan osaa vastata milloin hän palaa. Hän huomauttaa myös, että Amerikassa viriteltäviä uusia projekteja, joista he kertoivat, ei ole kiistänyt kukaan.

EDIT2: Minua tuossa muistutettiin, että oppositiomediassa on kirjoiteltu Durovin ja VKontakten olleen jo aiemmin yhteistyössä turvallisuuspalvelujen kanssa. Miten tämä sitten menee yksiin viimeaikaisten uutisten kanssa, että nyt on ongelmia vallanpitäjän kanssa? Toimintaympäristön huomioon ottaen tällaisen toimijan jonkinasteinen yhteistyö turvallisuuspalvelujen kanssa lienee annettu asia, mutta on mahdotonta ottaa kantaa siihen, onko sen taso ollut "tavanomainen" vai jotenkin poikkeava. Vaikka VKontakten kanssa olisi päästy "yhteistyöhön", sen taso ei ole välttämättä tyydyttänyt toista osapuolta. Durovia on Moskovassa pidetty itsepäisenä miehenä. Jos tämä pitää paikkansa, tiukempi ote firmasta on ihan looginen askel.

1 kommentti:

  1. Liittyisiköhän asia tekijänoikeuksiin. Niiden tiimoilta on Vkontaktessa tapahtunut muutoksia äskettäin. Vkontaktehan tunnetaan paikkana, jossa ei päde samat säännöt kuin vaikka Youtubessa. Vain porno on yleensä poistettu, muttei tekijänoikeudella suojattua materiaalia. Nyt on meno muuttumassa, ja kamaa katoaa Vkontaktesta länsityyliin. Itse pidän tätä tietysti huonona asiana, koska on kivaa, että kaikenlaista on verkossa ilmaiseksi, vaikkakin tosin huonolaatuisina kopioina usein.

    VastaaPoista

Kerro vaan, julkaisen google-tilien haltijoiden asialliset kommentit,joissa puhutaan blogin sisällöstä. Sen sijaan yleistä vinetystä "neuvostovastaisuudesta" eli Venäjää koskeviin kirjoituksiin nykyään kohdistuvaa nettikampanjointia en jaksa. Prosti Gospodi.