Ruplan maa eli mitä kaikkea en tiennyt Venäjän taloudesta

Luin tässä kuluneella viikolla Pekka Sutelan kirjaa Ruplan maa: Miten Venäjästä tuli normaali talous. Vähän harmittelin sitä, että kirja tuli vasta nyt kun omani meni jo tuotantoon. Näin valmiiksi ajatellusta jutusta lainaaminen olisi helpottanut omaa työtä ja luultavasti parantanut lopputulosta. Mutta hyvä kun tuli nytkin tällainen kirja. En ole ainakaan nähnyt, että suomeksi olisi ilmestynyt yhtä monipuolista esitystä aiheesta.

Kirjan ehdottomasti parasta antia ovat erittelevyys ja asioiden esittäminen historiallisessa ja maailmanlaajuisessa kontekstissa. Maailmassa on ylitarjontaa teksteistä, joissa selitetään miten ja miksi asiat ovat Venäjällä "huonosti" tai miten ja miksi ne ovat "hyvin" ja päivitellään maan kaikkinaista omalaatuisuutta. Lisäksi on virkistävää lukea tekstiä, joka kertoo, mitä ei tiedetä, pystytä mittaamaan tai keskustellaan muusta tietämisen rajallisuudesta. Etenkin sellaisen esitystavan rinnalla, missä tiedetään kaikki, halki, poikki ja pinoon.

Toisekseen tekee mieli kehua yleistajuisuutta ja sujuvuutta. Lievää harrastusta asiaa kohtaan tietysti vaaditaan, että ylipäänsä tarttuu tällaiseen kirjaan, eihän se varsinaisesti Jerry Cottonia korvaa. Joskus aikojen alussa suoritetusta kansantaloustieteen perustentistä on olevinaan iloa kirjaa lukiessa, mutta ei sitä siihen  tarvittaisi.

Ruplan maa purkaa "yleisesti tunnettuja" hokemia. Se esittää tutkimukseen, tilastoihin ja pitkäaikaiseen tutkimuskokemukseen perustuvaa analyysia, joka ei pelkästään kuvaa vaan myös selittää mistä Venäjän talouskehityksen eri puolissa on kysymys. Missä ollaan nyt, mitä kaikkea on kesken, miten kehityskulut vertautuvat maailmanlaajuisesti kehittyviin talouksiin ja minkälainen matka missäkin asiassa on tehty kahdessakymmenessä vuodessa Neuvostoliiton romahduksen jälkeen.

En löydä kirjasta poliittista agendaa, jonka olisi tarkoitus "puolustaa" tai "vastustaa" harjoitettua talouspolitiikkaa, vaan kerta toisensa jälkeen politiikkatoimet ja muu julkisen vallan käyttö arvioidaan seuraustensa perusteella. Venäjän julkisen vallan luonne on aiheuttanut ja aiheuttaa talouskehitykselle ongelmia ja rajoitteita ja tämä todetaan kirjassa toistuvasti. Monta asiaa on kuitenkin tehty myös oikein - talouskehityksen kannalta katsottuna - mikä tahtoo hokemien tasolla unohtua.

Kun faktaa on paljon, sitä on pakkautunut kolme ja puolisataa sivua aika tiiviiksi kakuksi. Onneksi luvut toimivat itsenäisestikin, lukiessaan hieman oikonut kollegani huomauttaa. Hänen mielestään oli helpottavaa myös se, ettei tarvitse hirveästi miettiä asioiden paikkansapitävyyttä - kokee olevansa turvallisessa kyydissä.

En ryhdy kovin laajasti konkreettista sisältöä tällä paneutumisella esittelemään, mutta muutama mielenkiintoinen huomautus jäi mieleen kertalukemalla.

Ensinnäkin, kyseessä on nimen omaan kehittyvä markkina. Ja markkinan oikeanlainen rakenne on ainakin yhtä tärkeää sen toimivuuden kannalta kuin yksityisomistus. Kun neuvostoautotehdas valmisti itse kaiken renkaista tuulilasinpyyhkimiin, moderni markkinatalous on monimutkainen, logistisesti vaativa verkosto tiedonkulkua, alihankkijoita, kuljettajia ja niin edelleen. Tämä kehitys on Venäjällä pahasti kesken, mutta merkkejä on näkyvissä.

Toinen hyvä niputus on se, miksi Keski-Euroopan maissa siirtymä markkinatalouteen on ollut sujuvampi. Venäjällä etäisyys markkinatalouteen oli yksinkertaisesti pitempi: ajassa, ajattelussa, rakenteissa.

Kolmas on energiasektorin roolin yksityiskohtainen käsittely. Yksinkertaistus, jonka mukaan Venäjän koko talous lepää öljyn ja kaasun varassa, on ehkä oikeansuuntainen, mutta riittämätön kuvaamaan koko monimutkaista todellisuutta. Pienessä vientivetoisessa maassa, kuten Suomessa, häviää joskus näkyvistä se, mitä tarkoittaa iso maa, iso väestö, iso kotimarkkina, joka kuitenkin saa jatkuvasti vientituloja energiakaupasta. Vaikka ei voikaan elää sen ylijäämän varassa kuten esimerkiksi Persianlahden pienet öljyvaltiot.

Edessä on tiukkoja paikkoja, sillä kasvun helpot hedelmät on 2000-luvulla melkeinpä poimittu ja nyt Venäjän pitäisi löytää paikkansa maailmantaloudessa alhaisten tuotantokustannusten Aasian ja korkean teknologian ja kehittyneiden palvelujen Euroopan välissä. En tiedä tietääkö tähän ongelmaan vastausta kukaan. Minulla on tätä kirjoitettaessa tosin vielä lukematta Ruplan maan tulevaisuutta käsittelevä kohta.

Ylen aamu-tv haastatteli kirjoittajaa 1.11.2012 - sitten kun lakkaa näkymästä verkossa niin sitten se ei enää näy...

Jos linkkaisi vielä nettikirjakaupankin

Normihoito eli Pussy Riotin puolustusasianajo

On tämäkin kyllä taas niin sanottu normihoito, tulee mieleen, kun lukee tuota Pussy Riotin vapautetun jäsenen Jekaterina Samutsevitshin haastattelua. (venäjäksi, google translate toimii joskus venäjästä englantiin siedettävästi)

Nopeita havaintoja haastattelun kohokohdista:

Samutsevitshin mukaan aiemmat juristit eivät käyneet kuin häthätää joskus vangitun luona, vetivät puolustusta aivan eri tyyliin kuin puolustettavat halusivat. Lyhyissä tapaamisissa ei keskusteltu jutusta ja sen ajamisesta, vaan uutisista ja näkyvyydestä ja siitä, että voidaan saada jopa Nobelin palkinto.  Samutsevitsh katsoo, että juristit unohtivat juridiikan ja pitivät sen sijaan yleisiä puheita Venäjän tilasta ja poseerasivat kameroille. Maksimaalisen julkisuuden takasi tietysti naisten vankilatuomio.

Samutsevitsh kertoo, että aiemmin politiikassa toiminut juristi Mark Feigin rekisteröi prosessin kuluessa Pussy Riot -tavaramerkin, ilman että ainakaan Samutsevitsh oli hankkeesta kuullutkaan. Nyt hänelle näytetään paperia, jossa on hänen allekirjoituksensa. Tutkintavankeudessa hänellä kuulemma allekirjoitutettiin tyhjiä papereita, että tehdään vetoomuksia kuulemma.

Hän alkoi epäillä koko touhua ja vaihtoi juristia. Uusi juristi Irina Hrunova istui hänen kanssaan kaksikin tuntia kerralaan sellissä, laati juridiselle pohjalle puolustuksen ja nyt hän on ainoana kolmesta vapaana. Passiaan hän ei ole saanut vanhoilta asianajajilta takaisin. (Venäjän sisäinen passi, henkilöllisyystodistus, on kaikessa elämässä hyvin tarpeellinen asiakirja). Niin ikään kateissa ovat asunnon avaimet ja muita tavaroita.

Keskusteluihin tavaramerkistä entinen juristi ei Samutsevitshin mukaan ole innokas osallistumaan Ehdottelee kahdenkeskistä tapaamista tai keskusteluohjelmaan osallistumista. Entiset juristit ovat keränneet vangituille rahaa omille tileilleen.

"Minä en ole ainakaan saanut yhtään mitään", toteaa Samutsevitsh, jonka entinen juristi vihjailee nyt tehneen viranomaisten kanssa yhteistyötä.

Normihoito. Tästä tosin varmaan kuullaan vielä.

EDIT: Ainakin asianajaja Feigin käy kuumana. Ilmoitti twitterissään, ettei kommentoi Samutsevitshia tai Pussy Riotia. Ja sen jälkeen koko listansa onkin täynnä kommentteja, joissa hän ilmoittaa, että "Samutsevitsh valehteli aina, kuten nytkin..." "Makselee nyt takaisin sitä, että päästivät hänet vapaaksi."

Kuka lie mitäkin sanonut ja tehnyt, mutta aika perusteellisesti ovat tössineet välinsä ja noin korkean profiilin jutun.

Juutalaista esittävä nukke eli ulkopoliittisesta retoriikasta

Saksan liittokansleri Merkel otti Venäjällä käydessään presidentti Putinin kanssa puheeksi myös Pussy Riotin. Sillä lailla kohteliaasti, retorisin kysymyksin, että pitikö ne kahdeksi vuodeksi linnaan laittaa, en tiedä ja olisiko näin käynyt Saksassa. Perusmarmatusta, jota ei oikein voi jättää hoitamattakaan.

Putinin vastaus herätti huomiota. Hän ei koskaan sano ääneen yhtyeen nimeä Pussy Riot, mutta hän kysyi tietääkö kansleri, että aiemmin yksi näistä tuomituista hirtti juutalaista esittävän nuken ja sanoi, että Moskova pitää saada raivattua tällaisista ihmisistä. Hän jatkoi, että "emmehän me teidän kanssanne voi tukea ihmisiä, joilla on antisemitistiä näkemyksiä".

Tähän asti muuten kaikki hyvin, mutta jutussa ei oikein mikään pidä paikkaansa. Koko tapaus sattui vuonna 2008. Valtion palkinnollakin myöhemmin muistettu taideryhmä Voina (Sota) järjesti performanssin Dekabristien muisto moskovalaisessa supermarketissa. Nadezhda Tolokonnikova, toinen Pussy Riotin vangituista jäsenistä, oli silloin taideryhmässä yhtenä jäsenenä mukana.

Ideana oli taiteen keinoin tuoda esiin yhteiskunnan vieraskammoa ja homofobiaa. Kattoon "hirtettiin" viisi näyttelijää. Kolme esitti vierastyöläisiä ja kaksi homoseksuaaleja, joista toinen oli vielä kaiken lisäksi juutalainen. Nukke ei siis ollut nukke, vaan elävä näyttelijä. "Hirttävällä" näyttelijällä oli vielä kaiken lisäksi valtapuolue Yhtenäisen Venäjän nuorisojärjestön (Nuori Kaarti) takki yllään. Performanssin viesti oli siis tasan päinvastainen kuin presidentille oli kerrottu tai kuinka hän oli käsittänyt tai kuinka hän halusi käsittää. Viesti oli itse asiassa sen suuntainen, että vallan pitäjän näkökulmasta siitä nyt ei kannattaisi hirveästi muistutella.

Asiallahan ei sinänsä olisi suurta väliä, ellei kyse olisi ulkopoliittisesta piilopistoretoriikasta. Juuri sellaisesta, mistä Suomikin on viime aikoina taas saanut kertausta. Annetaan ymmärtää, että itse olette sen verran syntisiä, että jospa pidettäisiin ne suukit supussa meidän asioista. Kyseessä ei tietenkään ollut huoli Tolokonnikovan antisemitismistä, vaan Merkelille sanotiin, että juutalaisten takia teillä ei ole varaa sanoa meille yhtään mistään, yhtään ikinä, yhtään mitään. Tämä on neuvostodiplomatian ja edelleen venäläisen diplomatian tapa sanoa asia hieman eri sävyssä kuin ihan suoraan.

Sellaiset suomalaiset, joiden mielestä yhtyeen Pussy Riot nimi ei ole liian räävitön, keksivät kyllä suomen kielestä sen sanan, jolla tällaista viestintää yleisemmin kuvaillaan. Silloin kun sellaista viestintää harjoitetaan, olisi tietysti hyvä, että juutalaisnuket eivät sittemmin ilmestyisi televisiostudioon kertomaan miten päin asia oikeasti oli, kuten tällä kertaa kävi.

Tämän suuremmasta asiasta ei ole kyse, mutta selitetään se nyt tässä kumminkin. Kun venäjänkielinen netti runet on kuitenkin vielä vähän aikaa aiheesta pöhinässä. Ja kieleen jää taas yksi kulttuurisidonnainen ilmaus "tshutshelo jevreja", juutalaista esittävä nukke.